Metsäalan tulevaisuusfoorumin etusivu
 
 

Kansainväliset heikot signaalit -ennakointiverkosto

Kerätyt muutoksen merkit

Luokka: ympäristö, metsätalous

 
ID Lyhyt kuvaus Pitkä kuvaus
47073 Ympäristöjärjestöjen kannatus on heikentynyt Ympäristöjärjestöjen, erityisesti kv. järjestöjen kannatus on heikentynyt.
47121 Vesikysymykset nousussa Yhä enemmän ja enemmään puhutaan vedestä ja puhtaan veden merkityksestä. Metsien rooli puhtaan veden saannissa, metsätalouden merkitys puhtaan veden suhteen jne.
47126 Plantaasit myötätuulessa. Plantaasit ovat myötätuulessa. Imevät hiiltä ja tuottavat puuta paljon. Samalla ympäristöjärjestöt eivät kritisoi niitä eikä kansainväliset sopimukset (Biodiversiteetti yms.) juurikaan puutu niihin.
47141 Villiä Siperiasta, viljeltyä Afrikan trooppisista maista
47245 Metsäsertifikaatin arvon väheneminen Metsäsertifikaattia on pidetty kestävän metsätalouden todisteena. PEFC merkin myöntäminen esim. joillekkin Euroopan ulkopuolelta (arveluttavista lähteistä) tulleille tuotteille on aiheuttanut kyseenalaista mainosta merkille. Mikään käytössä olevista sertifikaateista tuskin päätyy niiden indikaattoreiden joukkoon joilla seurataan EU-tasolla metsätalouden vaikutuksia esim. biodiversiteettiin.
47287 Molempia tarvitaan Villiä puuta tulisi täällä hyödyntää, mutta se käy globaalin ympäristöhörhöilyn myötä vaikeaksi. Viljelypuu on muka kestävämpää, vaikka todellisuudessa ei olekaan. Tämän eron maailmallinen selittäminen käy vaikeammaksi.
47293 Näitä riittää Poroja on aivan liikaa, uhanalaisilla lajeilla ei oikeasti ole ekologista merkitystä, Suomen luonto n köyhä ja lajisto niukkaa, Suomen ympäristöasiat ovat maailman huippua, khitysmaiden metsätalous on katastrofaalista
47306 Viljelyspuun osuus maailman teollisuuspuusta kasvaa Suomen metsät ovat pääosin viljelysmetsiä, joskin hidaskiertoisia. Hidaskiertoisuuden vuoksi tuotettua puukuutiota kohti tarvitaan paljon enemmän maata ja jonkin verran pitempiä kuljetuksia kuin nopeakiertoisissa (trooppisissa) viljelysmetsissä. Pääomaa sitoutuu hidaskiertoisessa metsässä paljon enemmän (puunmyyntituottoon suhteutettuna) kuin nopeakiertoisessa.

Viljelyspuun yleinen hyväksyttyys markkinoilla ei ole jatkossa ainakaan huonompi kuin villin puun - mutta puun pitää olla "skandaalivapaata", jotta teollisuus haluaa sitä ostaa.
47367 Taideteos on arvokas suuremmassa kokonaisuudessa. Yksityiskohdissaan loistava tuote saa siunauksensa vasta käyttäjän hyväksymisestä. Metsäalan ja erityisesti "metsätalouden" yksityiskohdissaan ansiokkaat tekemiset on testattava aivan oikeasti markkinoilla. Jos markkina on ympäristötietoinen asiakas, on keskustelut käytävä aivan aidosti juuri tämän kuluttajan lähtökohdista. Myyjän on tunnettava nöyryyttä, vaikka olisi kauppaamassa kuinka ainutkertaisia taideteoksia.
47669 Metsä on kestävän kehityksen tae Metsän kyky toimia hiildioksiidnieluna on hyvin merkityksellistä koko maailman ympäristöhyvinvoinnin kannalta. Myös aavikoitumisen ja eroosion estämisen kannalta metsät ovat ensiarvisen tärkeitä
47752 Uusiutuvan energian merkitys metsänhoido korostuu. Puun energiakäyttö alkaa kilpailla sen muun hyötykäytön kanssa.
47757 Ilmastonmuutos voi sairastuttaa metsät Jos talvet leudontuvat, moni tuholainen, joille metsämme ovat puolustuskyvyttömiä, pystyykin talvehtimaan.
47786 Metsällä on arvoa muutenkin kuin raaka-aineena Ympäristöjärjestöt markkinoiden ( = Saksan ja UK:n ympäristöjärjestöt) tuella tekevät rankkaa vastakkainasettelua metsien teollisen hyödyntämisen ja metsien muun käytön välillä. Metsien käsittely on nykyisellään hyvin kehittynyttä ja ottaa huomioon metsien monikäytön tarpeet. Miksi vihreät eivät suojele omia metsiään tai ole esimerkiksi myös omassa toiminnassaan. Miksi he lähtevät siitä, että heidän tavoitteensa ja näkemyksensä ovat oikeutetumpia kuin demokratian päättämät
47828 Monimuotoisuuden säilyttämisessä järjen ääni on hävinnyt
47833 Puupellot ja luonnonmetsät kasvavat sulassa sovussa Suomen metsät koostuvat jatkossa sekä puupelloista että luonnonmetsistä.
47866 Tansaniassa kaadetaan eukalyptus-metsiä Tansaniassa on ryhdytty kiistanalaisten eukalyptus-metsien systemaattiseen kaatamiseen ja alueiden uudelleenistutuksiin alkuperäisillä puulajeilla. Syynä on kasvanut kritiikki eukalyptuksen haitallisista ympäristövaikutuksista. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että maata uusille istutuksille olisi ilman eukalyptus.metsien kaatamistakin.
47871 Luonnonvarojen käyttö ekologisesti kestävänä elinkeinolähtee Uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyessä metsien käyttö uusiutuvien raaka-aineiden lähteenä on nousemassa esille myös ekologisesta näkökulmasta. Puusta valmistettujen tuoteiden elinkaarien pituus ja hiilen sitoutuminen tuotteisiin alkaa vallita keskustelua sen sijaan, että keskityttäisiin suojelukysymyksiin. Ilmiötä voidaan ja pitää hyödyntää asetettaessa tavoitteita metsien hoidolle, hakkuille ja suojelulle Suomessa. Myöskin metsäviestinnässä olisi syytä tuoda selkeämmin esille metsävaroihin perustuvien tuotteiden ekologisuuden tätä puolta. Metisen merkitys työllisyydelle ja alueiden kehitymiselle korostuu (vrt. Saksassa käytävä keskustelu).
47909 Euroopan metsien hallinto keskittyy ympäristösektorille Ympäristösektorin roolin korostuminen metsien hallinnoinnissa on jo useasti tullut esille Suomessa mutta sama kehityskulku on tapahtumassa voimakkaasti myös monessa muussa maassa Euroopassa. Suomen metsä- ja ympäristöviranomaisten yhteistyö toimii sangen hyvin kansainvälisissä asioissa jos sitä vertaa monen muun maan sisäiseen yhteistyöhön. Koko Euroopan tasolla yhteistyön tulisi parantua roimasti jotta eri arvojen ja tavoitteiden yhteensovittaminen onnistuisi parhaalla mahdollisella tasolla. Pohjoismaissa ja muutamissa Keski-Euroopan maissa metsätalous nähdään vielä elinkeinona mutta monisssa muissa maissa se on enemmän ympäristön hoitoa ja muiden arvojen korostamista. Jos eurooppalainen päätöksenteko painottaa jatkossa pelkästään ympäristöarvoja saavatko yksittäiset jäsenmaat äänensä kuuluviin puhuessaan metsäsektorista elinkeinona joka ei tarvitse massiivisia tukia ja joka myös kykenee sovittamaan yhteen eri käyttömuodot ja tavoitteet? EU:n metsästrategian eteenpäin vieminen on ollut sangen hidasta mutta toivottavasti tänä vuonna strategiaan perustuvan toimintasuunnitelman hyväksyntä ja toteutus etenee odotetusti.
47946 miten käy trooppisten metsien, maapallon? Öljypalmujen viljelyn suosio lisääntyy. Päättäjät ajattelevat kansantaloutta, pienentyvää riippuvuutta tuontiöljystä. Samalla kuitenkin biodiversiteetilttään rikkaat trooppiset metsät muuttuvat yhden puulajin plantaaseiksi. Vaikutukset tulevaisuuden ruokaturvaan, ihmisten terveyteen ja maapallon ekologiseen tasapainoon voivat olla olla arvaamattomia. Palmuöljy ei voi ratkaista energiapulaa. Kuka voisi vakuuttaa päättäjät trooppisten metsien säilyttämisen puolesta?
47959 Ilmastonmuutoksen myöstä havupuuvyöhyke voi pienentyä Ilmastonmuutoksen myötä pohjoisen havupuuvyöhykeen raja voi paeta huomattavasti pohjoisemmaksi, Etelä-Suomen muuttuessa lehtipuuvaltaisemmaksi.
47979 greenpeace-porukat dominoivat julkista keskustelua johtavat politikot menevät piiloon, myötäilevät kapea-alaisesti asioita tarkastelevia ääriaktivisteja, sinisilmäisä idealisteja
48009 Homo sapiensin liikakasvu ja poista:siitä seuraava Aasian metsien tuho Väestö kasvaa voimakkaimmin Kaakkois-Aasiassa, Intiassa, Brasiliassa, HIV-riskillä Afrikassa. Noissa maissa tehdään poliittisia valintoja, joiden myötä metsät häviävät vääjäämättä vähitellen 70-100 vuodessa.
48015 On paljon helpompaa tuhota metsät kuin metsittää aavikoita Tämä on käynyt ikävällä tavallla ilmi Kiinan metsitysprojekteissa.
48017 Metsien määrä on kasvussa Massachusettsin osavaltiossa Paperiteollisuus on muuttanut muualle.
48021 en osannut pelätä metsä paljon (vaihda: palojen) lisääntyvän yhtä nopeasti kuin ne ovat lisääntyneet viime vuosina.
48024 Muovikuuset ovat aitoja parempia noin luonnon kannalta, ainakin jos samaa muovikuusta voi käyttää monta vuotta.
48025 siperian lämpenemisen vaikutuksen metsien laajuuteen.
48026 Amazonin sademetsän tuhovauhti kiihtyy Kun työväenpuolueen hallitus ei kykene suojelemaan Amazonia, ei sitä pysty mikään muukaan Brasilian hallitus, soija- ja pihvikarjavientiviljelyn paineessa. Suuri osa Amazonista häviää tulevina vuosikymmeninä. Jäljelle jäävät vain nyt perustetut suojelualueet. Suurien metsäalueiden häviämisen seurauksia ei tiedetä.
48090 Talousmetsäkin tarjoaa luontoarvoja Kuinka moni saksalainen osaisi sanoa eron luonnonmetsän ja talousmetsän välillä? Kun puhutaan talousmetsistä niin monella se sekoittuu plantaaseihin. Ja niitähän ei meillä ole!
48103 Ilmaston muuttuminen mullistaa metsänhoidon. Ilmastomuutos tulee erityisesti eräillä aluella vaikuttaamaan suuresti puulajivalikoimaan, ainespuuvirtoihin markkinoihin ja yleisiin korjuuolosuhteisiin. IM johtuvat myrskyt, tulvat, paloy ym. luonnonkatastrofit on otettava aivan eri tavalla huomioon kuin ennen. On samalla valitettavasti oletettavaa että ilmastopolitiikka voi saada mahdollisuuden säätää myös metsäpolitiikan linjauksi esim. hakkuukertymien suhteen.
48104 "Alien species" isona uhkana monessa maassa. Maapallon eri metsävarat tulevat yhä tiiviimmän raakapuu ym. viennin kautta olemaan vaarassa tulla saastuttamaksi. Esimerkkeinä harmaa orava joka leviää euroopassa ja erillaiset nematodit ja hyönteiset.
 
 
Takaisin Tietoa-sivulle Päivitetty 29.03.2006