| |
|
|
Seminaari
Metsä yhteiskunnassa - suhde murroksessa?
Tiistaina 6.11.2007 kello 12.30-17.30 Joensuun yliopiston sali AU206, Aurora II -rakennus
Metsäsektorin merkitys yhteiskunnassa on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana; puhutaan jopa metsäalan ja yhteiskunnan suhteen murroksesta. Metsäalaa koskevan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tarve on huutava, mutta mitkä ovat tutkimustiedon suurimmat aukot?
Kuinka Joensuun monipuolista metsä- ja yhteiskuntatieteellistä osaamista voidaan parhaiten yhdistää tutkimushankkeissa?
Joensuun yliopiston Metsä, ympäristö ja yhteiskunta (MYY) -osaamiskeskittymän ja Metsäalan tulevaisuusfoorumin järjestämän seminaarin tavoitteena on arvioida, millaista metsiä tarkastelevaa yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tarvitaan ja ideoida uusia monitieteellisiä tutkimushankkeita. Ideoinnin pohjaksi esitetään joukko alustuksia, jotka hahmottelevat metsien ja yhteiskunnan suhteen muutosta ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Ohjelma
| |
Puheenjohtaja: johtaja Anssi Niskanen, Metsäalan tulevaisuusfoorumi |
| 12.30 |
Seminaarin avaus Esitys
Johtaja Anssi Niskanen, Metsäalan tulevaisuusfoorumi, Joensuun yliopisto |
| |
Metsäsektorin ja yhteiskunnan suhde murroksessa? Esitys
YTT Teijo Rytteri, Joensuun yliopisto |
| |
|
Mitä mahdollisuuksia yhteiskunnallisella metsä- ja ympäristötutkimuksella? Esitys
Prof. Rauno Sairinen, Joensuun yliopisto
|
|
| |
Keskustelu pienryhmissä: Mitä tutkimuskysymyksiä alustukset herättivät? |
| |
Yhteiskunnan muutospaineet: Miten metsänhoito muuttuu tulevaisuudessa? Esitys
Prof. Taneli Kolström, Joensuun yliopisto |
| |
Mitä metsät merkitsevät tavalliselle kansalaiselle? Esitys
Tutkija Harri Silvennoinen, Joensuun yliopisto ja Prof. Liisa Tyrväinen, Metla / Lapin yliopisto |
| 14.50 - 15.15 |
Kahvi ja keskustelu pienryhmissä: Mitä tutkimuskysymyksiä haluttaisiin kehittää eteenpäin? |
| |
Uusia metsiin ja puuhun perustuvia elinkeinomahdollisuuksia Esitys
Tutkija Taru Peltola, SYKE |
| |
Miten instituutiot edistävät tai estävät metsäalan uudistumista? Esitys
Tutkija Jakob Donner-Amnell, Joensuun yliopisto |
| |
Yleiskeskustelu heränneistä tutkimuskysymyksistä ja niiden pohjalta syntyneistä hankeideoista |
| 16.45 - 17.30 |
Vapaata seurustelua ja iltapala |
Kenelle seminaari on suunnattu
Erityisesti metsätieteiden, yhteiskuntapolitiikan, ympäristöpolitiikan, oikeustieteiden, kulttuuritieteiden, ympäristötieteiden ja taloustieteiden tutkijoille ja jatko-opiskelijoille sekä muille metsiä koskevasta yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta kiinnostuneille.
Ilmoittautuminen
Seminaariin voi ilmoittautua joko sähköpostilla osoitteeseen saija.miina@joensuu.fi tai tästä aukeavalla lomakkeella. Ilmoittauduthan viimeistään keskiviikkona 31.10. kokousjärjestelyjen ja tarjoilujen vuoksi. Salissa on tilaa 50 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle. Seminaari on maksuton.
Lisätietoja ohjelmasta ja seminaarista saat Saija Miinalta (puh. (013) 251 4008).
 |
|
Päivitetty
07.11.2007
|
| |